Vaasanseudun ADHD-yhdistys ry

ADHD

Mikä on ADHD?

ADHD on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Neurologinen poikkeavuus, neuropsykiatrinen oireyhtymä, johon liittyy aivojen rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia sekä psykiatrisia oireita.

ADHD johtuu aivosolujen välissä olevien välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin ja myös noradrenaliinin ja serotoniinin, toimintahäiriöstä hermoimpulssin siirtyessä aivosolusta toiseen.

ADHD aiheutuu noin 80 prosenttisesti perinnöllisistä tekijöistä ja noin 20 prosenttisesti raskauden tai synnytyksen aikana esiintyneistä komplikaatioista.

ADHD:ta esiintyy eri tutkimusten mukaan 4-7 prosentilla väestöstä. Keskimäärin jokaisessa koululuokassa on ainakin 1-2 tarkkaavaisuushäiriöistä oppilasta.

ADHD on synnynnäinen ominaisuus, joka ei häviä, mutta oireet voivat vaihdella eri elämäntilanteissa.

ADHD näkyy tarkkaamattomuutena tai impulsiivisuutena tai ylivilkkautena eli hyperaktiivisuutena tai näiden yhdistelmänä.

ADHD jää usein tunnistamatta, varsinkin jos oireyhtymästä kärsivältä puuttuu helpoimmin ulospäin havaittavissa olevat hyperaktiivisuus- tai impulsiivisuuspiirteet. Kun hyperaktiivisuuspiirteet eli "H" puuttuu, voidaan oireyhtymästä käyttää nimeä ADD.

ADHD:n ydinongelma on aivojen toiminnanohjauksen puutteellinen toiminta. ADHD:sta on puhuttu myös itsesäätelynhäiriönä.

ADHD:n keskeisiä oireita ovat aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisen ja säätelyn vaikeudet sekä näiden tasojen jyrkkä vaihtelu. Lisäksi vaikeudet säädellä tunteita, mielialoja, motivaatiota, toimintaa ja käyttäytymistä kuuluvat oireyhtymään. Usein myös aistitoiminnan säätely toimii poikkeavasti.

ADHD -aivojen joidenkin osien matala aktivaatiotaso saa ihmisen huomaamattaan korottamaan aktivaatiotasoaan esim. liikehtimällä ja puhumalla levottomasti tai vaipumalla ajatuksiinsa. Tästä syystä lääkityksenä käytetäänkin usein stimulantteja normalisoimaan ADHD-aivotoimintaa.  

ADHD:n liitännäisoireita ovat mm. sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet, masennus, unihäiriöt, stressihäiriöt, paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöt, uhmakkuus- ja käytöshäiriöt, hahmottamisen vaikeudet, pakko-oireiset häiriöt, oppimisvaikeudet, Dysfasia, Aspergerin oireyhtymä, Tic-oireet, sosiaalisten tilanteiden pelko, erilaiset riippuvuudet, mielenterveyden ongelmat ja persoonallisuushäiriöt.

ADHD ei vaikuta henkilön älykkyyteen. Monet ADHD-henkilöt ovat usein keskimääräistä luovempia. ADHD:n tuomat vaikeudet vaikuttavat kuitenkin usein huonompaan suoriutumiseen suhteessa älykkyyteen.

ADHD on yleinen toimintakykyä heikentävä häiriö ja merkittävä kansanterveysongelma. Oireyhtymää ei aina tunnisteta tarpeeksi hyvin. Hoitamaton ADHD johtaa usein syrjäytymiseen. Liitännäisoireet vaikeuttavat diagnosointia.  

ADHD-ihmisillä esiintyy yleisesti masennusta ja mielialan vaihtelua. Usein heidän masennuksensa on produktiivista. Tämä tarkoittaa, että ADHD ei itsessään aiheuta masennusta, vaan se altistaa olosuhteille, jotka ruokkivat masennusta. On tärkeää, että masennus ja bipolaarinen mielialahäiriö (maanis-depressiivisyys) saadaan diagnoosissa eroteltua ADHD:sta. Toisaalta vaarana on, että selkeistä ADHD-oireista huolimatta henkilö saa ADHD:n sijasta jonkin muun diagnoosiin, tyypillisesti masennusdiagnoosin ja masennuslääkityksen.

ADHD voi ympäristöstä ja tukitoimista riippuen olla joko invalidisoiva sairaus, ominaisuus, piirre tai rikkaus, vahvuus ja voimavara.


ADHD ei ole psyykkinen sairaus vaan neurologinen poikkeama


ADHD:n kaltaisia oireita on jonkin verran kaikilla ihmisillä ja oireet voivat johtua hyvin monista eri syistä ja tilanteista ilman, että kyseessä on ADHD. Oireyhtymässä edellytetään, että oireita on tavallista enemmän, niistä on merkittävää haittaa useammalla elämän osa-alueella ja ne ovat esiintyneet eri elämäntilanteissa, sekä on suljettu pois muut mahdolliset diagnoosit ja syyt.

ADHD on ns. kliininen diagnoosi. Sitä tutkitaan terveydenhuollossa ja lääketieteessä tieteellistä terveyteen liittyvää tutkimusmenetelmää käyttäen. Diagnoosi perustuu lääkärin tutkimuksiin, potilaan, vanhempien, lähiomaisten, hoitajien, opettajien, puolison jne. haastatteluihin, kyselylomakkeisiin, psykologisiin/neuropsykologisiin tutkimuksiin, liitännäisoireiden selvittelyyn ja erotusdiagnostisiin tutkimuksiin. Poikkeavuudet näkyvät aivokuvissa, mutta kuvauksia ei yleensä tehdä, koska ADHD saadaan diagnosoitua ilman kuvauksia.

ADHD -diagnoosi tarvitaan hoidon, kuntoutuksen ja tukitoimien järjestämiseksi. Mitä aiemmin ADHD havaitaan ja mitä aiemmin hoito, kuntoutus ja tukitoimet saadaan järjestettyä, sitä parempi on hoitoennuste. ADHD ja siihen liittyvät ongelmat tulisi diagnosoida ennen kouluikää, koska kouluun siirtyessä ympäristön vaatimukset muuttuvat haastavammaksi. ADHD piirteitä voidaan nähdä pienessäkin lapsessa ja tukea voidaan tarvita jo vauvaikäisenä, mutta varma diagnoosi voidaan yleensä tehdä vasta 5-vuotiaalle.

Usein jo oikean diagnoosin löytyminen ja tiedon saaminen helpottaa oireista ja läheisiä. Tiedon jakaminen ja ohjaus ADHD-henkilön kanssa arjessa toimiville ihmisille on myös tärkeää. Lääkitys on tutkitusti yleisin toimivin ja tuloksellisin hoitomuoto yhdessä psykososiaalisten hoitomuotojen kanssa. Psykososiaalisia hoitomuotoja ovat mm: erilaiset tuki- ja vertaisryhmät, neuropsykiatrinen valmennus (ohjaus/coaching), erilaiset psykoterapiat (kognitiiviset ja käyttäytymisterapia), toimintaterapia ja neuropsykologinen kuntoutus.

Hoito tulee suunnitella yksilöllisten tarpeiden mukaan ja sen on oltava riittävän pitkäjännitteitä ja kokonaisvaltaista oireet ja elämäntilanne huomioiden.


ADHD-henkilön läheisenä voit helpottaa arjen sujumista huomioimalla seuraavat asiat:
   - Luo turvallinen ja kiireetön ilmapiiri.
   - Ilmaise asiasi ymmärrettävästi.
   - Noudata selkeitä toimintatapoja ja arjen rutiineja.
   - Ennakoi tulevat tapahtumat.
   - Anna ohjeet sanallisesti, kirjallisesti ja/tai kuvia käyttäen.
   - Kannusta, rohkaise ja motivoi.
   - Anna positiivista palautetta!